JENNI VARTIAINEN

 

Jenni Mari Vartiainen on syntyi Kuopiossa 20.maaliskuuta 1983.  Hän tuli tunnetuksi Popstars-ohjelmasta pongahtaneen Gimmel-yhtyeen yhtenä laulajana. Hänen ensimmäinen sooloamlbuminsa Ihmisten edessä julkaistiin vuonna 2007 ja toinen ambumi Seili vuonna 2010. Jenni on saavuttanut urallaan jo 9 Emma-palkintoa ja hänen albumejaan ja singlejään on myyty yli 180 000 kpl.

 

TAUSTA

Ennen Gimmeliä Jenni kävi Kupion musiikkikoulua ja harrasti taitoluistelua SM-tasolla 16-vuotiaaksi saakka. Popstars-ohjelman avullaa koottiin Gimmel-yhtye, mutta bändi hajosi vain n. kahden vuoden ja kolmen levyn jälkeen. Hajoamisen jälkeen Vartiainen ilmoitti lähtevänsä soolouralle.

 

2007 - NYKYHETKI

Vartiaiselta ilmestyi vuonna 2007 kaksi singleä; Tunnoton ja Ihmisten edessä, joka voitti Vuoden biisi-Emman. Lisäksi Ihmisten edessä-single sai kultalevyn 2008 ja sitä on myyty yli 12 000 kappaletta.

Muutama viikko Ihmisten edessä-singlen ilmestymisestä ilmestyi samanniminen depyyttialbumi. Albumi nousi iTunes-verkkokaupan ladatuimmaksi levyksi ja Suomen virallisella listalla se oli parhaimmillaan sijalla 8. Levy myi vuonna 2008 platinaa ja ja sen kokonaismyynti on yli 50 000 kpl. Vartiaisen debyyttialbumille on myönnetty tuplaplatina-arvo. Albumi ja sen nimikkokappale saivat Emma-palkinnot.

Vartiainen poseerasi ensimmäisenä Suomen Cosmopolitanin kannessa joulukuussa 2007 ja maaliskuussa 2008 hän oli Meksikon Cosmopolitanin kannessa.

1. helmikuuta 2010 julkaistiin Vartiaisen toisen albumin ensimmäinen single "En haluu kuolla tänä yönä" ja 31. päivä sen albumi Seili. 3. toukokuuta tuli toinen single "Nettiin",23. elokuuta "Missä muruseni on" ja 13.joulukuuta "Duran Duran".

Jenni voitti Seilillä ja sen singleillä 7 Emma-palkintoa vuonna 2011 ja sai mm. vuoden naissolistin palkinnon. 

 

                                         ~

 

Jjoo, mulla oli kait "vähän" tylsää.. :D Mutta teinpähän varsin tuommosen.. d: Kannattaa kuunnella nuo kaikki biisit, mitä mainittiin, koska ne on TOSI hyviä. :) Ja muutki on.

haha :D 

Ihanaa, ei tullu tnään mtn. läksyä.♥ Kerranki reilua opettajilta. Mullahan alko tnään "tavallaan" jo hiihtoloma, muttei kummiskaa. xd Ku huomenna alkaa TET, ja se kestää perjantaihin. Sitten loma! ♥ ah, ihanaa.♥

Illalla ois tarkotus harkkoihin mennä.

                             

Jjuu, eips mulla muuta. See ya!

Ps. Kattokaapa tätä vähän aikaa. ;D